suomeksi

Sulkapallon taustaa

Sulkapallo on mailapeli, jossa on tarkoitus pelata sulkamaista palloa verkon yli vastapuolen rajojen sisälle, siten että vastustaja ei saa palautetuksi palloa takaisin. Pelaajia voi olla vastakkain kaksi (kaksinpeli) tai kaksi paria (nelinpeli). Nelinpeliä, jossa parin muodostaa mies ja nainen, kutsutaan sekanelinpeliksi.

Sulkapallo on kotoisin Kauko-Idästä ja siellä edelleenkin arvostettu ja laajasti harrastettu laji. Sulkapallo saapui Eurooppaan Englannin kautta, sillä historiatiedon mukaan 1873 oli ensimmäinen kirjattu sulkapallotapahtuma Beafortin herttuan maatilalla Badmintonhousessa, josta juontaa lajin vieraskielinen nimi (Badminton).

Sittemmin Tanska ja Ruotsi toimivat siltana lajin siirtymiseen myös meille. Vuonna 1944 perustettiin lajin erikoisseura Helsingfors Badminton Club ja siitä kymmenen vuoden kuluttua, 1954, lausuttiin Suomen Sulkapalloliiton syntysanat. Ensimmäiset SM-kisat pelattiin jo vuonna 1955.

Lähde: Suomen Sulkapalloliitto

 

Tervetuloa palloilemaan

Puistolan Palloiluhallin päähallissa on kuusi sulkapallokenttää. Alustana on parketti.

Sulkapallohallia voi käyttää myös muihin lajeihin, kuten futsaliin, käsipalloon ja salibandyyn.

Uudessa ylipainehallissa on maanantaista  torstaihin ja sunnuntaisin käytössä neljä greenset-pinnotteista sulkapallokenttää. Hallin epäsuora valaistus valittiin juuri sulkapalloa ajatellen.

Yllä olevasta bannerista voit ilmoittautua sulkapallokurssien lisäksi myös muille kursseillemme


Linkkejä

Suomen Sulkapalloliitto
Puistolan Urheilijoiden sulkapalloilijat
Wikipedia

Puistolan Tennis- ja Palloiluhalli - Lyötävän hyvä pelipaikka!
(09) 346 2511, info(at)palloiluhalli.fi, Tapulikaupungintie 4, 00750 Helsinki